"Lahjakkuus on italiaksi Ammaniti," on Timesin kriitikko sanonut Niccolo Ammanitista tämän uuden kirjan Taivaan ja maan väliltä arvostelussa. On niin paljon sanottu, että oli pakko lukea kirja. Yhdyn moniin arvostelijoihin: Ammaniti on loistava kertoja. Hän sai kirjastaan Italian arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Premio Stegan. Ansaitusti. Kirjasta on myös tekeillä elokuva.
Päähenkilö on vähän toisellakymmenellä oleva Cristiano Zena. Hän elää syrjäytynyttä elämää isänsä kanssa. Isä on rankka kasvattaja, mutta hän rakastaa poikaansa. Isä on myös natsi, joka on siirtänyt ideologiaansa pojalleen, natsismi tulee kuitenkin ilmi vain ikäänkuin välihuomautuksena. Heillä on kaksi ystävää, juoppo Danilo ja henkisesti sairas Quattro Formaggi. Keskeiseksi henkilöksi nousee myös sosiaalityöntekijä Beppe Trecca.
Yhteistä kirjan aikuisille on, että he sotkevat elämänsä totaalisesti sen viikon tai kahden aikana, joita kirjassa seurataan. Cristiano, melkein lapsi, notkuu aikuisten liepeillä ja kantaa vastuuta ennen kaikkea isästään, mutta myös tämän kahdesta ystävästä. On rankkaa seurata, miten poika rakastaa isäänsä ja suojelee isäänsä.
Kirja imaisee heti mukaansa ja pitää otteessaan loppuun saakka. Suoraan sanoen pelotti nähdä, miten kirja loppuu. Se jää oikeastaan avoimeksi, lukijan tehtäväksi jää miettiä mieleisensä ja järkeenkäypä loppu. Hyvä, mutta rankka kirja. Joku on sanonut, että Ammanitin lämmöllä kuvaamissa henkilöissä on kaikesta huolimatta outoa valoa. Kyllä minäkin sellaista olin aistivinani ainakin välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti