Khaled Hosseinin kirjasta Tuhat loistavaa aurinkoa on sanottu, että sen jälkeen eivät uutisotsikot enää näytä samalta. Niin on todella tapahtunut. Kirjan luettuani en ole lukenut yhtään uutista Afganistanista tai Kabulista muistamatta kirjan Mariamia ja Lailaa.
Muistan uutisia lukiessani myös Kabulin kadun, jolla nuo kaksi naista ja heidän läheisensä elivät ja kuolivat. Aivan kuin olisin itsekin joskus kävellyt sitä, haistanut lämmön ja tomun, nähnyt kirjan kuvaamat ihmiset ja tuntenut heidän tarinansa. Tuhat loistavaa aurinkoa oli minulle matka vieraaseen maahan ja ihmisyyteen. Hieno matka, jota en unohda enkä haluakaan unohtaa.
Afganistanin naisten osa on rankka ja raaka. Heidän elämäänsä määrittävät sota, talibanit ja miehet, joiden silmissä he naiset eivät ole mitään. Tätä vasten Hosseinin kuvaama naisten ihmisyys näyttäytyy selkeänä ja kirkkaana. Siinä on kirjan kauneus.
Erityisesti minua kosketti kirjassa Mariamin epäitsekkyys ja se, mistä tänä päivänä ei osata edes puhua, uhrautuminen. Hosseini kuvaa taitavasti, miten uhrautuminen ja kuolema antavat arvon Mariamin jo melkein loppuun kuluneelle elämälle, tekevät siitä täyden ja merkityksellisen elämän.
Käsin kosketeltavaa kirjassa on pelko, kun talibanit partioivat kaduilla aseineen ja jeeppeineen. Kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole, on vain mentävä kadulle, jolla mikä tahansa toisen rikkeeksi määrittelemä seikka voi johtaa teloittamiseen.
Kirja on tehnyt vaikutuksen muihinkin kuin minuun. Heti ilmestyttyään se nousi Englannin ja Amerikan kirjaliston ykköseksi.
1 kommentti:
Leijapoika on tulossa elokuvateatteriin 1-2.12
Lähetä kommentti