maanantai 6. lokakuuta 2008

Vargas kiehtoo


Olen viime ajat lukenut Fred Vargasin tuotantoa. Eilen lopetin kirjan Pystyyn, kuolleet!

En voi kuin ihailla Vargasin tyyliä. Kirjassa rikosta selvittää kolme tutkijaa, joista yhden erikoisala on esihistoria, toisen keskiaika ja kolmas tutkii ensimmäistä maailmansotaa. Apuna heillä on vanha eläkeläispoliisi, joka asuu samassa talorähjässä, jossa jokaisella asukkaalla on oma kerroksensa.

Vargas ei mässäile murhilla ja rikoksilla. Tässäkin kirjassa pääosassa tuntuvat olevan erikoislaatuiset tutkijat ja heidän mielenliikkeensä, erityisesti keskiaikaa tutkivan Marcin ajatukset. Ja erikoislaatuista on myös heidän elämänsä.

Pidän kovasti myös Vargasin tavasta kirjoittaa, hänen tavastaan edetä hitaasti ja maalaillen. Tuon tuostakin kirjassa tulee kuitenkin vastaan näkökulmanvaihdos, joka yllättää, ilahduttaa ja piristää.

Yksi Vargas on vielä lukematta, mutta tässä välissä luen juuri kirjastosta saamani Paul Austerin uutuuden Sattumuksia Brooklynistä.

Ei kommentteja: