maanantai 13. lokakuuta 2008

Loistava Auster


Etsin rauhallista paikkaa jossa kuolla. Näillä sanoilla alkaa Paul Austerin uusin romaani Sattumuksia Brooklynissa. Kirja vaikutti minuun voimakkaasti. Sen laskeminen käsistä oli vastahankaista, ja joka kerran tunsin iloa, kun sain taas tarttua siihen. Aika harvat kirjat synnyttävät tällaisen reaktion. Kirjaa lukiessa nautin joka hetki.

Sattumuksia Brooklynissa kertoo elämästä, joka ottaa kiinni jo melkein luovuttaneet ihmiset, täyttää heidät ja kantaa heitä. Kirjaa lukiessa tuli usein mieleen keittiöni seinällä oleva pieni puutaulu, jossa sanotaan, että asioilla on taipumus järjestyä. Asiat järjestyvät myös Austerin kirjassa, eivät aina heti eivätkä mieleisesti, mutta kuitenkin.

Kertoja on kuusikymppinen eläkeläinen Nathan, jolla on todettu keuhkosyöpä. Hän palaa lyötynä lapsuutensa Brooklyniin, missä hän tapaa muita lyötyjä, muun muassa sisarenpoikansa Tomin, jolle oli ennustettu loistavaa tulevaisuutta. Nathan tutustuu Tomin työnantajaan ja työtoveriin, Tomin suureen rakkauteen, ja ihan uudelle tolalle hänen elämänsä menee, kun Nathanin yhdeksänvuotias, puhumaton sisarentytär yhtäkkiä ilmestyy enonsa ja isoenonsa luokse. Auster heittää mukaan vielä pari naista, ja nyt koossa on kirjava joukko ihmisiä, jotka pelastavat toinen toisensa ja antavat toinen toisilleen elämän.

Loistava, loistava kirja.

2 kommenttia:

Eero kirjoitti...

Tämä postaus herätti kiinnostuksen, että uusi Auster on pakko lukea.

Monipuolinen tyyppi tämä Auster. Häneltähän tuli vähän aikaa sitten uusi elokuvakin, jonka hän siis myös ohjasi eli The Inner Life of Martin Frost.

iidamari kirjoitti...

Joko olet lukenut Austerisi? Mitä pidit?