Jostakin sain kimmokkeen lukea australialaisen Peter Careyn kirjan Oscar ja Lucinda. Kirja sai Booker-palkinnon vuonna 1988 ja mielestäni todellakin ansiosta.
Kirja kertoo - niin kuin takakansi kauniisti sanoo - menneen ajan Australiasta. Oscar on pappi, joka ei sovi mihinkään muottiin. Lucinda on nuori nainen, joka ei hänkään sovi muotteihin: hän taistelee, että hänet nähtäisiin samanveroisena ihmisenä miehen kanssa, mutta miehinen maailma jättää hänet huomiotta.
Kirjan kansi antaa ymmärtää, että kyseessä olisi eroottinen rakkaustarina, mutta ei. Molempien päähenkilöiden tunne-elämä on kiemuraista kuin tippaleipä, heitä pitävät vankinaan estot ja ajan tavat. Kirjasta on mennyt jo varmasti kolme neljäsosaa ennen kuin Oscar uskaltautuu suutelemaan Lucindaansa. Mutta koko kirjan ajan he kulkevat toisiaan kohti, hitaasti mutta varmasti. Eri asia on sitten, mihin kohtalo heitä loppujen lopuksi vie.
Carey on aikaa ottava kertoja. Hän pysäyttää lukijan milloin satamaan, milloin konttorihuoneeseen tai jonkun henkilön kotiin, ja kiirettä pitämättä kuvailee interiöörin, tarkasti ja värikkäästi. Kirjaa oli nautinto lukea, mutta aikaa se vaatii myös lukijalta.
Kirjan henkilöt alusta loppuun ovat kiehtovia persoonallisuuksia, mutta kiehtovaa on sukeltaa myös ajankuvaan, kulttuuriin, koko Australiaan.
Nyt luen Careyn kirjaa Hurmio vuodelta 1981. Se on voittanut kaksikin kirjallisuuspalkintoa. En vain mistään löytänyt tietoa siitä, mitä nuo palkinnot ovat.
Vuonna 2002 Carey sai Booker-palkinnon kirjastaan Kellyn kopla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti