He eivät tiedä  mitä tekevät

Jussi Valtosen kirja voitti vuoden 2014 Finlandia-palkinnon ja myös Akateemisen Kirjakaupan Varjo-Finlandian. Se kertoo jo paljon. Ehdottoman hyvä kirja, josta kustannustoimittajan työ, siis lyhentäminen, olisi tehnyt vielä paremman. Nyt teksti junnasi paikka paikoin harmittavasti.

He eivät tiedä mitä tekevät on monitasoinen kuvaus. Vanhemmuuden vaikeudesta, suomalaisen ja amerikkalaisen kulttuurin törmäyskurssista muun muassa. Ennen kaikkea se on kuvaus kahdesta maailmasta. Tästä näkyvästä jalat-maan-pinnalla-maailmasta, jossa me elämme ja näkymättömästä digitaalisesta maailmasta.

Se digitaalinen maailma, josta Valtonen kertoo, on jo nyt tai se on jo ovella. En tiedä, enkä ymmärrä, ja sehän se ongelma onkin. Asetelma on kuin suomalaisessa muinaisuskossa: on ylinen maailman ja alinen maailma. Alisessa maailmassa ei ole aavistustakaan siitä, mitä ylisessä tapahtuu.

Eivätkä tiedä kirjan henkilötkään. Digitaalinen maailma on - pitkälti heidän tietämättään - osa heidän arkeaan. Se paljastuu, kun amerikkalaisen perheen elämä menee pois tolaltaan. Arkeaan elävät ihmiset eivät osaa edes kuvitella, mitä digitalisaatio todellisuudessa on ja saa aikaan, tai he antautuvat sille naivisti ja luottaen.

Kirjan kuvaama digitalisaatio herättää jossakin syvällä pelkoa. Se kestää hetken, sitten sen unohtaa, kun on mahdoton ymmärtää, mistä on kysymys. Ja se vasta pelottavaa onkin. Siis unohtaminen, sillä digitaalisaatio ei pysähdy. Huh.

Hienointa ja samalla pelottavinta kirjassa on se, että se on kuvaus tästä ajasta.