Arne Nevanlinnan Marieta pidettiin vahvana ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi. Niin ei käynyt. Sofi Oksanen ajoi edelle. Niin tapahtui myös silloin, kun luin molemmat kirjat peräkkäin.
Hain molemmat kirjat lainaksi, kun kuulin radiosta keskusteluohjelman, jossa pohdittiin näitä kahta kirjaa. Minulla kävi niin, että Oksasen Puhdistus valtasi niin mieleni, että Marie painui kauas taka-alalle.
Se on sääli, ja minun on luettava Marie uudelleen. Se on hieno kirja ja myös hienosti kirjoitettu kirja. Sata vuotta täyttävä Marie muistelee vanhainkodissa elämäänsä, tai pikemminkin elää sitä uudelleen.
Hän syntyi Strasbourgissa, joka oli vuorotellen ranskalainen ja saksalainen kaupunki. Se hämmensi lasta ja teki hänestä ulkopuolisen. Ulkopuolisuus jatkui, kun Marie meni naimisiin suomenruotsalaisen miehen kanssa, joka hänkin oli ulkopuolinen suomalaistuvassa Helsingissä, jossa kaiken lisäksi oli venäläisiä ja ruotsalaisia vaikutteita.
Mitenkähän Marieta pitäisi lukea? Porvaristytön tarinana vai sukutarinana? Miten vaan, molemmat tasot kirjasta löytyvät. Se ihmetytti, että yli 80-vuotias mieskirjailija pystyy niin hyvin kuvaamaan naisen elämää ja tunteita.
Muistan yhden upean jakson, jossa Marie haluaa laittaa eurooppalaisen illallisen vierailleen. Hän ei löydä tarvikkeita Helsingistä ja niin hän valmistaa illallisen niistä tarvikkeista, joita saa, mutta antaa ruokalajeille hienot venäläiset nimet. Jaksossa on sitä samaa sarkasmia kuin Mariessa ja hänen elämässään muutenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti