Linnunaivot

Sain juuri loppuun Johanna Sinisalon Linnunaivot, ja olin iloinen niin kuin olen aina, kun löydän hyvän kotimaisen kirjailijan. Olisihan Sinisalon laatu pitänyt tietää jo siitä, että hän sai Finlandia-palkinnon kirjastaan Ennen päivänlaskua ei voi, mutta kuten tavallista, olen suhtautunut Sinisaloon varauksella niin kuin yleensäkin suhtaudun kotimaisiin kirjailijoihin. Linnunaivot on ensimmäinen romaani, jonka Sinisalolta luen, mutta ei taatusti viimeinen.

Linnunaivot kertoo Heidistä ja Jyrkistä, jotka lähtevät vaativalle vaellukselle Tasmaniaan. Jyrki on lähes ekofasismiin saakka ympäristötietoinen nuori mies, kokenut vaeltaja. Heidi on ensikertalainen, joka lähtee mukaan enemmänkin mielenkiinnosta nuorukaista kohtaan.

Reitit vaikeutuvat ja tunteet kiristyvät. Kirjan jännite kestää koko ajan, mutta lopussa jännitys tiivistyy käsinkosketeltavaksi. Minne elintärkeä sytkäri häviää? Kuka sabotoi vaelluskenkiä, mistä jälki ihmisestä ilmestyy polulle, jolla ei olisi pitänyt kenenkään kulkea viikkoihin tai kuukausiin?

Heidi ja Jyrki kertovat tarinaa vuorotellen. Kolmannen näkökulman antaa Heidin veli, häirikkö ja ilkivallantekijä, jotka vetelee töpselit irti kauppojen pakastimista, nappaa vauvan vaunuista ja jättää nyytin jonnekin kauemmaksi ja niin edelleen.

Kirjan loppu jää avoimeksi. Yleensä on pidä siitä, että lankoja ei solmita lopussa yhteen, mutta tässä kirjassa se ei kiusannut minua. Olen miettinyt sille lopun, jonka logiikka kestää kirjan aikaisempien tapahtumien valossa.

Ai niin, ja se piti vielä mainita, että oikeastaan neljäs ja hyvin tehokas näkökulma kirjassa ovat lainaukset Joseph Conradin kirjasta Pimeyden sydän.

Linnunaivot on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.