Vuonna 1989 Booker-palkinnon saanut Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta on on kirja, joka avautuu vähitellen.
Päähenkilö, Stevens, on Darlington Hallin hovimestari, joka on omistanut elämänsä pyrkimykselle täydelliseen ammattitaitoon. Ammattitaidon varjoon jää kaikki muu, myös Stevensin elämään tarjoutunut nainen ja rakkaus.
Eletään toisen maailmansodan aikaa. Kun Stevens muistelee elämäänsä Darlington Hallissa ja suuresti kunnioittamaansa isäntää Lordi Darlingtonia, totuus tulee vähitellen ja kuin vaivihkaa ilmi. Lordi ei olekaan tärkeä henkilö maailmanrauhan rakentajana niin kuin Stevens on uskonut - tai on halunnut uskoa - vaan hän haksahtaa sympatiseeraamaan natseja. Von Ribbentrop vierailee usein Darlington Hallissa.
Stevensin fiksaatio oli täydellinen ammattitaito; siitä tuli jyrkkä muuri, joka esti häntä näkemästä totuutta ja kokemasta rakkautta. Mitähän fiksaatioita ja muureja sitä löytää itsestään? Sitä jäin miettimään.
Kirja, joka ilahduttaa sitä enemmän, mitä pidemmälle sen lukemisessa pääsee.
2 kommenttia:
Hieno kirja ja ainakin meikäläisellä tähän asti vielä ainoa Ishiguron teos joka on kirjahyllyssä. Täytyykin lueskella nuo sinun muut arvostelut jos vaikka innostuisi :).
Pitkän päivän illasta on tehty myös kohtalaisen hyvä Hollywoodville-sovitus > http://www.youtube.com/watch?v=TarxeX-u0Mg
-Artsi
Kiitos kommentista, Artsi. Enpä voi muuta sanoa kuin, että suosittelen lämpimästi muidenkin Ishigurojen lukemista.
Lähetä kommentti