Nyt, kun sain luettua Amélie Nothombin Samuraisyleilyn, olen tainnut lukea kaiken, mitä tältä kirjailijalta on suomennettu. Jos asetan hänen kirjansa omaan suositummuusjärjestykseeni, se on seuraava: Nöyrin palvelijanne, Antikrista, Vaitelias naapuri ja sitten tämä Samuraisyleily.
Samuraisyleilyssä Nothomb ei todellakaan ole parhaimmillaan. Säkenöivä itseironia ja älykäs, mutta kuiva huumori puuttuvat kirjasta lähes kokonaan. Samuraisyleily on ennen kaikkea rakkaustarina, vaikka Nothomb taitaakin viehättyä enemmän siitä, että japanilainen nuorukainen on rakastunut häneen.
Mihin tilanteeseen tätä kirjaa voisi suositella? Se on kuitenkin joitakin yllättävän naiveja toteamuksia lukuun ottamatta sujuvasti kirjoitettu. Ei itse asiassa yhtään hullumpi, jos ei odota kevyttä rakkaustarinaa enempää. Ehkä luettavaksi naistenlehden korvikkeena helteisenä kesäpäivänä?
Ai niin, ja se vielä Nothombista. Olisi hauska tietää, mitä nuoremmat ajattelevat hänen kirjoistaan. Jostakin syystä hän tuo mieleeni 60- ja 70-lukujen ranskalaisen kulttikirjailija Francoise Saganin, joka Tervetuloa ikävä vaivutti meidät silloiset nuoret nirvanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti