lauantai 9. toukokuuta 2009

Puolikas aurinkoa


Chimananda Ngozi Adichie kasvoi Nigeriassa Nsukkan yliopistokaupungissa, joka on myös hänen romaaninsa Puolikas keltaista aurinkoa tapahtumapaikka.

Jos nyt sanon, että Puolikas keltaista aurinkoa alkaa ajasta ennen Biafran valtion syntymistä ja etenee itsenäistymisen ja sodan kautta sen kukistumiseen, kirjasta voi saada liian sotaisan kuvan. Nimittäin valtion vaiheita kuvataan ihmisten kautta: mitä tapahtuu vallankumoukselliselle yliopisto-opettajalle Odenigbolle, mitä hänen palveluspojalleen Ugwulle ja tämän perheelle, mitä bisneshenkiselle Kainenelle.

Kirjaa on sanottu rakkausromaaniksi. On se sitäkin - kai ihmissuhteet ovat aina rakkautta tai sen puuttumista - mutta paljon, paljon muuta. Mukaansa tempaava kerronta tuo mieleen elokuvan, tapahtumat etenevät jotenkin kohtauksittain. Mieleen jää kuvia: Odenigbon kodissa pidetyt illanistujaiset, Olannan ja Kainenen vanhempien etuoikeutettu hyvinvointi, joka mahdollistaa pakenemisen Lontooseen, ja toisaalla kurjuus, johon sota vie kaikki muut.

Pidin kirjan henkilöistä, erityisesti Ugwusta, mutta myös Olannasta, Kainenesta ja jälkimmäisen englantilaisesta miesystävästä Richardista.

Kirja on voittanut englanniksi kirjoittavalle naiselle myönnettävän Orange Prizen, ja se on ollut myös Booker-ehdokkaana. Kirjan käännösoikeudet on myyty melkein kolmeenkymmeneen maahan.

4 kommenttia:

Elegia kirjoitti...

Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta. Täytyy pistää nimi ylös seuraavaa divarikierrosta silmällä pitäen.

iidamari kirjoitti...

Heippa Elegia. Tämä on todella mielenkiintoinen ja suositeltava kirja. Mukavia lukuhetkiä sinulle, kun saat kirjan käsiisi.

savisuti kirjoitti...

Pitää hankkia, katselin jo kirjakerholehden sivuilta tätä.

iidamari kirjoitti...

Heippa savisuti. Et varmasti kadu, jos luet tämän kirjan.

Kävin vilkaisemassa blogiasi ja ihastuin ikihyväksi valokuviisi. Ja olen samaa mieltä: omenankukka on kauneimpia kukkia. Kuvasin oman omenapuun viime viikolla ja sen kukat ovat nyt tietokoneellani taustakuvana.