Antikrista

Amélie Nothomb -buumi jatkuu. Nöyrimmän palvelijan jälkeen luin Antikristan, ja menossa on Vaitelias naapuri.

Nothombilla on ihan oma tyylinsä kirjoittaa: selkeää, helposti luettavaa, terävää, oivaltavaa tekstiä. Hän tekee henkilöistään tarkkoja psykologisia havaintoja. Hän on kuin röntgen; hänen katseensa jälkeen henkilöistä näkyy kaikki, jopa luurankokin.

Tarkka havannointi tuo mieleen Richard Yatesin Revolutionary Roadin. Eroa on vain siinä, että siinä missä Yates on kylmä tarkkailija, Nothomb katseessa on ironian häivä.

Antikrista kertoo kahdesta murrosikäisestä tytöstä. Antikristassa elää kaksi henkilöä, Krista ja Antikrista, joista ensimmäinen tuntuu näytellyltä roolilta ja jälkimmäinen siltä todelliselta ihmiseltä.

Toinen henkilö on kirjan kertoja Blanche, johon Krista tarttuu psykopaatin varmuudella ja alkaa käyttää tätä monella tavalla hyväkseen. Blanche joutuu hyvin pian näkemään Kristan sisällä olevan Antikristan. Hänen vanhempansa sen sijaan tutustuvat Antikristaan vasta sitten, kun heistä ei ole enää mitään hyötyä Kristalle.

Nöyrin palvelijanne -kirjassa kertoja selvisi työpaikan myrskyistä ehjänä terveen itsetuntonsa ansiosta. Samoin tapahtuu myös Antikristassa, mutta ystävyys hänen kanssaan ei mene ohi jälkiä jättämättä. Niin kuin Elegia sanoi omassa blogissaan, loppu on aika kamala.