perjantai 22. tammikuuta 2010

Juha Itkosta


Tein taas löydön: Juha Itkosen kirjan Myöhempien aikojen pyhiä. Kirja ilmestyi vuonna 2003, ja se sai silloin Kalevi Jäntin palkinnon. Se oli myös Finlandia-ehdokas. Myöhempien aikojen pyhiä on Itkosen esikoisteos.

Kirja kertoo kahdesta Suomeen Salt Lake Citystä tulleesta mormonipojasta, Davidista ja Markista. Suomi näyttäytyy pojille aika todellisena: kylmä ja ankea maa, jossa ihmiset ovat kuin maansa. David on menettänyt lapsuuden perheensä onnettomuudessa, ja se on saanut hänet epäilemään sitä, mihin hänet on kasvatettu; epäilemään Jumalaa ja tämän tarkoituksia. Suomessa David tapaa Emman, joka haluaa pelastaa hänet rakkaudellaan, mutta nämä kaksi nuorta ovat valovuosien päässä toisistaan.

Kirja toi mieleeni kaksi muuta kirjaa. Ensin Mika Waltarin Felix onnellisen, joka kävi painia Jumalan kanssa. David ei kuitenkaan kamppaile Jumalan kanssa, vaan sen jumalakuvan kanssa, johon hän on dogmaattisessa uskonyhteisössä kasvanut.

Toiseksi kirja toi mieleen C.G. Jungin kirjan Job saa vastauksen. Siinä, missä David pohtii, voiko olemassa olla kaksi Jumalaa, sekä hyvä että paha Jumala, Jung pohtii sitä, että Jumala on yhtä aikaa sekä hyvä että paha.

Ennen kaikkea kirja on kuitenkin erinomainen romaani. Pidin hyvin paljon Itkosen selkeästä kielestä - ja tulipa nyt mieleeni, että hän taitaakin olla toimittaja ammatiltaan. Ilmankos.

Ei kommentteja: