maanantai 26. lokakuuta 2009

Mies pimeässä


Tänä syksynä Paul Austerilta ilmestyi kirja, jossa on kaksi teosta: Mies pimeässä ja Matkoja kirjoittajakammiossa.

Mies pimeässä on taattua Austeria. Kirjassa kulkee useita kertomuksia lomittain. On iäkäs August Brill, joka asuu yhdessä tyttärensä ja tyttärentyttärensä kanssa. Brill valvoo yöt ja kehittelee kertomusta, jonka päähenkilö on Owen Brick. Brick elää Yhdysvalloissa, joka suistui sisällissotaan vuoden 2000 vaalien jälkeen. Sota syntyy Brillin päässä ja jatkuu niin kauan kuin tämä keksii kertomustaan. Siksi Brill on tapettava, ja tappajaksi on valittu Owen Brick. Tätä Austeria minä ihailen ja rakastan, kertomusta kertomuksen päälle ja lomaan.

August Brillin tyttärellä Miriamilla ja tyttärentyttärellä Katyalla on omat tarinansa. Miriam on toipumassa avioerosta ja Katya siitä, että hänen poikaystävänsä surmattiin raa'asti Irakissa.

Mies pimeässä on parhaimmillaan niin kauan kuin Brill istuu pimeässä ja kehittelee Owen Brickin tarinaa. Tunnelma latistuu, kun Katya laskeutuu alakertaan ja isoisä alkaa kertoa hänelle omaa rakkaustarinaansa.

Mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Kirjan toisen osan lukemisen jätän tuonnemmaksi. Matkoja kirjoittajakammiossa ei ole oikein vakuuttanut kriitikoita, siksi se ei oikein kiinnosta.

5 kommenttia:

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Olen lukenut matkoista ensimmäiset sivut, englanniksi. Se vaikuttaa todella taidokkaalta teokselta! No, ensimmäiset sivut, ne eivät kerro seuraavista.

iidamari kirjoitti...

Kiitos kommentista Tuure. Ja voi voi päälle, kun ehdin jo palauttaa Austerin. Kerrothan, onko kirja lukemisen arvoinen loppuun asti. Jos on, täytyy lainata kirja uudestaan.

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Oorait!

Reeta Karoliina kirjoitti...

"Mies pimeässä" oli kyllä hieno. Juuri sitä Austeria mistä minäkin tykkään :-)

iidamari kirjoitti...

Kiitos kommentista, Reeta Karoliina. Jännä juttu. Mies pimeässä -kirjan lukemisesta on jo viikko tai pari, mutta yhä vielä se tulee silloin tällöin mieleen. Ja kun niin tapahtuu, tulen häivähdyksen ajan ajatelleeksi, että jos tosiaankin olisi niin, että maailmaan syntyisi todellisuuksia jonkun ajatuksista... Hyvän kirjan merkki.