lauantai 8. elokuuta 2009

Linnaa radiossa


Radiossa alkaa huomenna Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -romaanista dramatisoitu kuunnelmasarja, joka jatkuu viikottain vuoden loppuun saakka. Sarja osuu oikeaan ajankohtaan, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Linnan trilogian ensimmäisen osan ilmestymisestä.

Asialla on vahva ammattilaisjoukko. Ensimmäisen osan on dramatisoinut Leena Lander, toisen Juha Seppälä ja kolmannen Hannu Raittila. Päärooleissa kuullaan muun muassa Jorma Tommilaa, Kristiina Halttua, Ilkka Heiskasta, Heikki Nousiaista ja Erja Mantoa.

Kullakin jaksolla on kolme lähetyskertaa: sunnuntaina klo 15, maanantaina klo 19.03 ja tiistaina klo 11. Jaksot uusitaan myös Radio Suomessa 16.8. alkaen snnuntaisin klo 8.05. Internetissä jaksot ovat kuunneltavissa kuukauden ajan.

3 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Kiitos tästä informaatiosta. Olen nähnyt mainoksia, mutten tiennyt, koska tämä tulee.

Palaga kirjoitti...

Pitääpä kuunnella! Aikaisemminkin olen kuunnellut A:n kansssa kirjaston nauhoilta.

iidamari kirjoitti...

Heippa Niina, Palaga ja muut. Olisipa kiva kuulla, mitä mieltä olitte Pohjantähden dramatisoinnista.
Minuun se teki vaikutuksen. Erityisen paljon pidin alusta, jossa oli lomittain Väinö Linnaa ja Johanneksen evankeliumin alkua. Sen sijaan kattotalkoista kertova kohtaus oli liian pitkä ja sisällyksetön, ei mitään uutta.

Kokonaisuus oli kuitenkin niin hyvä, että dramatisointi sai minusta uskollisen ystävän.