Lukittu huone

Nyt on Paul Austerin New York-trilogia luettu. Samoin kuin kaksi aiempaa osaa, Lukittu huone on hieno kirja. Aika veitikka tämä Auster. Kaksi ensimmäistä osaa liikkuvat jollakin hämärällä tajunnan tasolla, ja niihin verrattuna kolmannessa osassa on realistisempi ote - vai onko sittenkään?

Lukitussa huoneessa nimetön mies etsii lapsuudentoveriaan Fanshawea. Pitkään ajattelin, että tässähän on ihan itsenäinen kertomuksensa, jolla ei ole mitään tekemistä aiempien osien kanssa, mutta sitten Auster heilauttaa taiksasauvaansa, sekoittaa pakan, ja trilogian osat kytkeytyvät toisiinsa.

Mieleen tulvi kysymyksiä: Fanshawe onkin ensimmäisen osan nuori Stillman. Kolmannen osa nimetön mies on ensimmäisen osan isä, jolta etsivä Quinn suojelee Stillmania. Toisen osan Black on Fanshawe ja etsivä Blue kolmannen osan nimetön kertoja.

Menikö juttu sekaisin? Niinpä. Siksi kannattaakin lukea Austerin koko trilogia. Se kannattaa ihan varmasti.

Austerin Aaveita

Paul Austerin New Your-trilogian toinen osa, Aaveita, on yhtä kiehtova teos kuin trilogian ensimmäinenkin osa Lasikaupunki.

Aaveiden päähenkilö - tai yksi niistä - on yksityisetsivä Blue, jonka mies nimeltä White palkkaa tarkkailemaan miestä nimeltä Black. Bluelle vuokrataan huone toiselta puolen katua. Toisella puolella istuu Black ja kirjoittaa, eikä juuri muuta teekään.

Lukijalle käy samoin kuin Bluelle: etsivä luulee aluksi, että tämä on tavallinen varjostuskeikka, joka selviää tuota pikaa. Yhtäkkiä onkin kulunut monta vuotta; Blue on istunut huoneessaan toimeksiantonsa vangitsemana, saanut kerran kuukaudessa palkkashekin. Niin Blue kuin lukija ovat pudonneet jonnekin syvälle mielen ja elämän syövereihin; siellä tuntuu tutulta, mutta langaspäästä ei saa kiinni.

Kerrassaan upea, nerokas kirja. Nyt äkkiä trilogian kolmannen osan, Lukitun huoneen kimppuun.

Engleby

Sebastian Faulks on tunnettu kirjailija. Vuonna 1993 hänet valittiin vuoden brittikirjailijaksi teoksestaan Mustarastas laulaa. Tuo kirja on minulla varauksessa, mutta nyt luin Faulksin uusimman, Englebyn.

Mitähän tästäkin kirjasta sanoisi? Mike Engleby on köyhän työläisperheen poika, joka pääsee opiskelemaan rikkaiden yliopistoon stipendin turvin; huono yhdistelmä. Mike on älykäs nuorukainen, joka tekee pistäviä, mutta osuvia ja hauskoja huomioita tovereistaan. Paljon muuta mukavaa pojassa ei olekaan: Mike on epäsosiaalinen sottapytty, joka joutuu muiden kiusan ja pilkan kohteeksi.

Aikuisena hänestä sukeutuu toimittaja. Käy myös niin, että hänen lukittuna ollut muistinsa palailee pätkittäin ja hän muistaa, kuka tappoi hänen yliopistoaikaisen rakkautensa, Jenniferin. Kirja on matka nuoren miehen ja psykopaatin mieleen, ehkä minuuden katoamiseen.

Faulks kirjoittaa sujuvasti. Vain jankkaavat, monesti musiikkia koskevat luettelot rasittivat; ilmeisesti ne olivat mukana antamassa ajankuvaa. Tämä on niitä kirjoja, joille tiukka toimitustyö ja lyhentäminen olisivat tehneet terää.

Faulks on myös jatkanut Ian Fleminingin työtä kirjoittamalla James Bondille jatko-osan nimeltä Piru perii omansa.

Lasikaupunki

Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissa oli minusta ehkä syksyn paras kirja. Pidin siitä tavattoman paljon. Siksi aloin lukea myös Austerin kuuluisaksi tehnyttä New York-trilogiaa. Nyt on ensimmäinen osa, Lasikaupunki, luettu.

Lasikaupungin päähenkilö on Daniel Quinn, jännityskirjailija. Quinn saa yöllä puhelinsoiton, jossa avunetsijä kyselee Paul Austeria Austerin etsivätoimistosta. Niin siinä sitten käy, että Quinn ottaa tehtävän vastaan Paul Austerin nimellä.

Tehtävä on suojella Peter Stillmania tämän isältä. Professori-isä on pitänyt poikaa koemielessä pimeydessä ja yksinäisyydessä tämän ensimmäiset elinvuodet. Mikäli ymmärsin oikein, kokeen tarkoituksena oli nähdä, löytääkö vailla ihmiskontakteja kasvava poika jonkinlaisen alkukielen, jumalallisen kielen.

Pidin tästäkin kirjasta paljon. Se kertoo koko ajan jostakin muusta, mistä sanat kertovat; sanojen taustalla on tarina, joka johtaa lukijan Daniel Quinnin mieleen. Hurja juttu ja erinomaisesti kirjoitettu kirja, jota pitää enemmän tunnustella kuin yrittää ymmärtää kirjaimellisesti sana sanalta.

Pitää hakea kirjastosta trilogian toinen osa.

Linnaa radiossa

Radiossa alkaa huomenna Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -romaanista dramatisoitu kuunnelmasarja, joka jatkuu viikottain vuoden loppuun saakka. Sarja osuu oikeaan ajankohtaan, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Linnan trilogian ensimmäisen osan ilmestymisestä.

Asialla on vahva ammattilaisjoukko. Ensimmäisen osan on dramatisoinut Leena Lander, toisen Juha Seppälä ja kolmannen Hannu Raittila. Päärooleissa kuullaan muun muassa Jorma Tommilaa, Kristiina Halttua, Ilkka Heiskasta, Heikki Nousiaista ja Erja Mantoa.

Kullakin jaksolla on kolme lähetyskertaa: sunnuntaina klo 15, maanantaina klo 19.03 ja tiistaina klo 11. Jaksot uusitaan myös Radio Suomessa 16.8. alkaen snnuntaisin klo 8.05. Internetissä jaksot ovat kuunneltavissa kuukauden ajan.

Rikoksen varjossa

EU perusti kesällä oman kirjallisuuspalkintonsa. Palkinto jaettiin kahdelletoista kirjailijalle. Yksi heistä oli ruotsalainen Helena Henschen, joka palkittiin elämäkerrallisesta kirjastaan Rikoksen varjossa.

Kirja kertoo Henschenin suvussa tapahtuneesta traagisesta rikoksesta. Hänen enonsa Fredrik von Sydow hakkasi rautatangolla kuoliaaksi isänsä Hjalmar von Sydowin ja tämän kaksi palvelijatarta. Sen jälkeen Fredrik ampui nuoren vaimonsa Sofien ja itsensä.

Helena Henschen kaivautuu kirjassa rikoksen juurille. Hän kirjoittaa kuin toimittaja. Tyyli on hyvin samanlainen kuin joissakin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen pitkissä jutuissa. Koska rikos on suvussa vaiettu salaisuus, tietoa henkilöistä on vähän. Mutta kirjassa kuvataan ansiokkaasti myös Ruotsin oloja 1930-luvulla, muun muassa luokkayhteiskuntaa.

Jätin kirjan kesken, kun sen tapahtumat olivat kahtena yönä tulleet uniini. Se herätti minussa samanlaisen tunteen kuin elokuvista Psyko tai jokin elokuva, jossa paha väijyy sokeaa tämän omassa kodissa. En halua lukea kirjoja, jotka ryömivät lukijan nahkan sisälle lupaa kysymättä.

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä ajatuksia kirja muissa herättää. Olisin kyllä osannut esittää palkintolautakunnalle Ruotsista parempiakin kirjoja palkittavaksi. Esimerkiksi Kerstin Ekmanin olisi voinut palkita elämäntyöstään ja ennen kaikkea loistavasta Sudentalja-trologiastaan.