Herodes

Tältä kirjalta odotin paljon, siitä pitivät huolta Finlandi-palkintoehdokkuus ja ylistävät arvostelut. En pettynyt.

Herodes kertoo vallasta, eikä se ole niin makeaa, miltä ulospäin näyttää. Asko Sahlbergin Herodeksen kohdalla totta on se, mitä hänen ystävänsä Pontius Pilatus sanoo: valta tuottaa kärsimystä ja aina eniten vallanpitäjälle itselleen. Onnetonta on se, ettei tämä Herodes edes halunnut valtaa, hän syntyi siihen.

Minä rakastuin Sahlbergin Herodekseen, ihmiseen, joka lakkaamatta pohtii osaansa elämässä ja myös valtaansa, josta hän pitää kiinni, vastahakoisesti, mutta kuitenkin. Herodes ei ole julma. Päinvastoin: hän ei turru kärsimykseen, vaan kärsii, kun toinen kärsii. Juudean ja Perean ruhtinas on loppujen lopuksi kuitenkin aina vain elämässä ymmällään oleva ihminen.

Sahlbergia on verrattu Mika Waltariin. Syystä. Hänen ajankuvansa on yhtä elävää ja tarkkaa kuin Waltarin. Kieli on erilaista. Värikäämpää ja rehevämpää siinä missä Waltarin kieli kuulakasta ja täynnä valkeaa valoa.

Jotkut kriitikot ovat rinnastaneet Herodeksen ja tämän päivän vallanpitäjät. Kunpa olisikin niin, että tämän päivän valtiaat olisivat yhtä ajattelevia, rakastettavia ja täydesti ihmisiä kuin Sahlbergin Herodes!

Herodes on järkelemäinen kirja. Kun sen ottaa käteensä, kannattaa varautua pitkään lukurupeamaan, sillä sitä tuskin laskee käsistään.