maanantai 30. maaliskuuta 2009

Mies järvessä


Arnaldur Indridasonin Mies järvessä on loistava dekkari. Kerronnasta on hävinnyt kaikki tyhjä hämmentäminen, joka vaivasi minua Indridasonin kirjassa Ääni kuin enkelin. Mies järvessä on selkeää ja jäntevää kerrontaa.

Juoni on erinomaisen hyvä, ja se kantaa vahvana alusta loppuun. Ja tarina kokonaisuudessaan hyvin mielenkiintoinen, henkilöt uskottavia ja sympaattisia - ihan oikeita ihmisiä.

Rikos, jota tutkitaan on murha, mutta sillä ei taaskaan mässäillä, siitä pidän ihan erityisesti. Mitä muuta hyvältä dekkarilta, tai miltä tahansa hyvältä kirjalta voisi vaatia?

Varasin jo kirjastosta Indridasonin Talvikaupungin. Kummallista kyllä, meidän kirjastossamme ei ole hänen Haudanhiljaistaan. Täytynee varata se naapurikaupungista.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Synnintekijä


Tess Gerritsen on minulle aivan uusi tuttavuus. Onneksi Gerritsen on tuottelias kirjailija ja hänen dekkareitaan on käännetty ahkerasti suomeksi, muistaakseni seitsemän kappaletta. Ensimmäinen Tess Gerritseneni on Synnintekijä.

Gerritsen on entiseltä ammatiltaan lääkäri, ja se näkyy hänen dekkarissaan. Päähenkilö on Maura Isles, kuolinsyytutkija. Hän tutkii kahden luostarissa murhatun nunnan tapausta yhdessä italialaissyntyisen poliisin Jane Rizzolin kanssa. Nämä kaksi hyvin erilaista naista pitävät toistensa puolta melkein ystävyyteen asti siksi, että toinen on nainen: Isles on naisellinen nainen, ja Rizzolin on ammatti muovannut jätkämäiseksi.

Tarina vetää ja pitää mukanaan. Sen edetessä valotetaan naisten yksityiselämää, eikä se tunnu ollenkaan keinotekoiselta eikä päälle liimatulta. Kuva naisista jää vähän ohueksi, mutta sen vastapainona tarina pysyy hyvin koossa, vaikka jäljet johtavat Intiaan asti.

Kirjasta näkyy, että Gerritsen on lääkäri. Se näkyy murhattujen kuvauksessa ja ennen kaikkea siinä, kun Isles tutkii murhattuja. Hölmöä tai ei, hyppäsin suosiolla noiden kohtien yli. En pidä myöskään kuvauksista, joissa murhaaja vaanii talon ympärillä tai yrittää sisään; tämän kohdan luin harppomalla hyvin pitkillä askelilla. Muuten ihan mielenkiintoinen tuttavuus. Taidan jatkaa Gerritsenien lukemista, kunhan ensin luen parit Arnaldur Indridasonit, jotka odottavat yöpöydällä.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Indridason Räme


Arnaldur Indridasonin Räme on ilmestynyt jo vuonna 2003, mutta vasta nyt luin tämän islantilaisen kirjailijan dekkarin. Räme on palkittu keväällä 2002 Lasiavaimella vuoden parhaana pohjoismaisena dekkarina. Indridasonista vielä sen verran, että hän on Islannin suosituin kirjailija, jonka kirjat ovat ajoittain pitäneet useaa kärkitilaa maan myyntitilastoissa.

Vasta toista lainaamani Indridasonin kirjaa selatessani muistin, että olin jo lukenut sen, nimittäin kirjan Ääni kuin enkelin. Siitä en oikein pitänyt, se oli jotenkin suttuinen ja tunkkainen, ja siinä oli liikaa päähenkilön ja hänen tyttärensä välien selvittelyä.

Mutta Rämeen ansiosta taidan tutustua muihinkin islantilaisen dekkareihin; ei liikaa raakuutta ja väkivaltaa, vaan vähän fundeeraavampaa otetta. Ihastuin nyt myös Indridasonin poliisiin, Columboa monessakin mielessä muistuttavaan Erlenduriin.

Rämeessä Erlendur selvittelee murhaa, jonka taustalta löytyy ilkeää, patologista rikollisuutta. Pahasta syntyy jotakin hyvää, mutta hyvä ei kestä sitä, että on syntynyt pahasta. Näin hämärästi voin kertoa juonen paljastamatta sitä. Kannattaa lukea.

Katsoin juuri Nurmeksen kirjaston sivuilta, että sieltä löytyy kahden lukemani lisäksi ainakin kolme muuta Indridasonin dekkaria.

torstai 5. maaliskuuta 2009

Kaksi jäi kesken


Ennen luin kaikki aloittamani kirjat loppuun, mutta nykyisin taidan keskeyttää lukemisen liiankin helposti. Nyt jätin kesken kaksi, tai toista lainaamaani en edes aloittanut.

Kesken jäi Richard Fordin Maan laulu. Nappasin sen mukaani kirjastosta siksi, että se on Tammen Keltaisen kirjaston kirja - se on laadun tae. Niin varmasti nytkin. Kirjaa on lisäksi verrattu Saul Bellowin ja John Irvingin kirjoihin.

Luin Maan laulua kolmisenkymmentä sivua, eikä sytyttänyt. Tässä tapauksessa se ei ehkä ole kirjan vika. Oma mielentilani ei juuri nyt sovi tällaisen kirjan lukemiseen. Olen liian rauhaton, ja minulla on tällä hetkellä liian monta rautaa tulessa. Nyt pitää etsiä kirjoja, jotka vetävät heti imuunsa. Luulenpa, että palaan Maan lauluun joskus otollisempana hetkenä.

Edes kirjaa aukaisematta vein takaisin Brian Francis Slatteryn Avaruusbluesin. Satuin lukemaan, mitä Kirsti Piha kertoi kirjasta Helsingin Sanomien lukupiirissä: oli aloittanut sen kaksi kertaa hampaat irvessä ennen kuin lukeminen alkoi luistaa. Lisäksi Piha sanoi, ettei taida lukea Slatteryn seuraavaa kirjaa. Se ja Pihan kirjoitusta seuranneet kommentit riittivät minulle. Ei ole minun kirjani nyt eikä myöhemminkään.

Nyt pöydälläni odottaa kasa hyviksi kiitettyjä dekkareita. Palaan niihin myöhemmin.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Kiinalainen


Henning Mankellin Kiinalainen on mielenkiintoinen kirja. Se alkaa kuin dekkari, mutta muokkautuu kohta romaaniksi, jossa on monia aiheita seurattavaksi. Ne kaikki liittyvät kuitenkin tavalla tai toisella yhteen. Sivuja on yli 680, mutta lukemisen arvoisia kaikki.

Olen aina pitänyt Mankellin rauhallisesta etenemistavasta, ja verkkaisesti etenee tämäkin kirja. Alku on dramaattinen, kun pienestä ruotsalaisesta kylästä löytyy muistaakseni peräti 19 surmattua ihmistä, yhtä lukuun ottamatta kaikki vanhuksia. Keski-ikäinen naistuomari joutuu aika uskottavasti mukaan juttuun ja alkaa selvittää sitä itse.

Kirjan alku on tragedian poliisitutkintaa. Sitten Mankell siirtyy 1800-luvulle ja Amerikan halki kulkevan rautatien rakennustyömaalle. Sieltä asti täytyy etsiä murhien motiivia.

Sitten kuvaan tulee tämän päivän Kiina ja Mankell luo hurjan vision, jossa Kiina alkaa harjoittaa uudenlaista imperialismia Afrikan köyhissä valtioissa. Visio ei taida olla ihan tuulesta temmattu, muistelen lukeneeni, että Kiina rahoittaa Afrikassa enemmän hankkeita kuin Maailmanpankki tai sen Kehitysrahasto. Äärimmäisen mielenkiintoista joka tapauksessa.

Yhdistävä tekijä alusta loppuun on ruotsalainen naistuomari Birgitta Roslin. Tapahtumat sijoittuvat neljälle mantereelle: Eurooppaan, Aasiaan, Amerikkaan ja Afrikkaan.

Monet kritiikot ovat lytänneet Kiinalaisen. Minä pidin siitä, minusta se on Mankellin parhaita kirjoja, jos ei peräti toiseksi paras. Paras minusta on Comédia infantil, joka sijoittuu Mankellille niin rakkaaseen Afrikkaan.

Suosittelen lämpimästi kenelle tahansa.