Richard Yates

Huh, huh, viime yönä luin loppuun Richard Yatesin Revolutionary Roadin. Se, että luin kirjan loppuun yöllä, kertoo sen vetävyydestä. Huhhuh tulee siitä, että sen rehellisyys on jo sitä luokkaa, että se on armotonta.

Yates kuvaa kirjassaan 50-luvun amerikkalaista unelmaa ja sen romahtamista. Kun April menee naimisiin Frankin kanssa, hän uskottelee itselleen, että Frank on jotakin erikoislaatuista ja että hänestä tulee jotakin suurta. Frankille April on huippuluokan Grace Kelly-kaunotar, jollaista hän ei koskaan edes uneksinut saavansa.

Kun avioliitto etenee, suhteen tyhjyys paljastuu. April on uskonut, että Frank tekee hänestäkin jotakin erikoislaatuista ja päinvastoin. Niin ei tapahdu. Elämä latistuu tylsäksi New Yorkin lähiössä, naapurit ovat tylsiä, mutta pakollisia tuttavuuksia.

Kustantaja sanoo kirjan takaliepeessä, että Yates kuvaa henkilöitään "sydäntäsärkevän myötätuntoisesti ja murhaavan terävästi". Allekirjoitan tuon jälkimmäisen luonnehdinnan, mutta en ensimmäistä. Juuri se tässä kirjassa vaivasi, että mielestäni Yates ei tunne vähäisintäkään myötätuntoa henkilöitään kohtaan. Joskus teki mieli mennä puolustamaan Aprilia, Frankia ja heidän naapureitaan.

Mutta heti ilmestyttyään kirja nousi kulttikirjaksi ja sitä ylistettiin mestariteokseksi, ja nyt siitä on tehty elokuva. Syvälle ihmiseen katsova mestariteos tämä onkin, mutta julman rehellinen sellainen.

Mark Haddon

Mark Haddonin Yöllisen koiran merkillinen tapaus on yhtä aikaa hauska, liikuttava ja hämmentävä kirja. Kaikki nuo tunteet johtuvat samasta syystä: kirjan kertoja on Aspergerin syndroomaa sairastava 15-vuotias Christopher. Sairautensa vuoksi hän ei ymmärrä niin sanottua normaalia maailmaa eikä normaaleja ihmisiä, eivätkä ne ymmärrä häntä.

Hän ei ymmärrä tunteita; kun hänelle kerrotaan, että äiti on kuollut, niin äiti on kuollut, poissa, ei muuta. Häneen ei saa koskea, hän ei kestä lähelle tulevia ihmisiä eikä hän pidä keltaisesta ja ruskeasta, siksi hän ei syö mitään, mikä on keltaista tai ruskeaa. Matematiikassa hän on huippuhyvä, matematiikka on loogista ja numerot ovat selkeitä.

Eräänä yönä hän löytää naapurin koiran, joka on tapettu talikolla. Hän alkaa tutkia asiaa ja löytää paljon pahempaa kuin olisi ikinä voinut kuvitellakaan. Ja hän joutuu tekemään asioita, joita ei olisi ikinä voinut kuvitellakaan tekevänsä.

Ei varsinaisesti kaunokirjallisuutta, mutta mielenkiintoinen sukellus Aspergerin syndroomaa sairastavan pään sisälle.

Traktoreista ukrainaksi

Mitä ihmettä voisi sanoa Marina Lewyckan kirjasta Traktorien lyhyt historia ukrainaksi? Ainakin sen, että se on erinomamisen hauska tavalla, jonka voi tuottaa vain englantilais-ukrainalainen coctail.

Kirjassa 84-vuotias Nikolai rakastuu 36-vuotiaaseen ukrainalaiseen Valentinaan, joka on täydellinen karikatyyri: blondattu ja tuuperauksella kohotettu tukka, liian lyhyt ja tiukka hame, jalassa korolliset aamutossut, joissa on höyhentupsut.

Intressit menevät ristiin: vuosikymmeniä Englannissa asunut Nikolai haluaa uuden elämän nuoren naisen kanssa, jolla on uhkea ja täydellinen rintavarustus. Valentina puolestaan haluaa avioliiton, joka takaa sen, ettei häntä karkoiteta Ukrainaan.

Nikolai kirjoittaa traktorien historiaa ukrainaksi, mutta myös hänen morsiamensa ja sittemmin vaimonsa on eräänlainen ukrainalainen puskutraktori, joka pistää koko miesparan elämän säpäleiksi.

Soppa on täydellinen, kun siihen sekaantuvat myös Nikolain tyttäret Vera ja Nadja. Perheellä on menneisyydessä traagisia tapahtumia, joita Lewycka käsittelee taitavasti. Henkilöt ovat niin uskottavia, että viimeistään lakituvassa lukija jännittää vähintään yhtä paljon kuin Nikolai ja tyttäret.

Unelmia isältäni

Barack Obaman Unelmia isältäni - Kertomus rodusta ja sukuperinnöstä on nyt luettu ja monella tavalla hienoksi koettu. HS kirjoitti arviossaan, että maailma on menettänyt Obamassa kirjailijan, ja se on varmasti totta. Hän kirjoittaa hyvin ja kuvailee erityisesti käyntiään isiensä mailla Afrikassa niin elävästi, että lukija tuntee itsekin olevansa paikan päällä. Samalla hän tulee oman sukuhistoriansa kautta kertoneeksi enemmän kuin moni muu maanosan kehityksestä, vaikeuksista ja kulttuurista.

Ennen kaikkea Obaman kirja on sitä, mitä nimikin sanoo: kertomus rodusta ja sukuperinnöstä. Hän kirjoitti muistelmateoksensa siihen aikaan, kun hän opiskeli lakia ja kun hänet valittiin Harvard Law Reviewin historian ensimmäiseksi tummaksi päätoimittajaksi - siis paljon ennen presidentinvaalikampanjaa.

Kirja kertoo älykkäästä ja sitkeästä nuorukaisesta, jonka perhe-ja sukusuhteet ovat uskomattomat; nuorukaisesta, joka etsii itseään ja paikkaansa elämässä niin kuin kaikki muutkin hänen ikäisensä ja sukupolvensa opiskelijat. Ja parasta kaikesta: nuorukaisesta, jolla on hyvin voimakas ja kehittynyt sosiaalinen omatunto ja vahva oikeudentunto.

Jos joku on luullut, että Yhdysvaltojen uusi presidentti on pelkkä pahvikuva, kirja voi kertoa, että kaikkea muuta - maailman mahtavimman paikalla on nyt Ihminen isolla Ii:llä. Voi vain yrittää kuvitella, miten paljon toivoa Obaman kaltainen ihminen antaa Amerikan mustille ja köyhille.

Kaikkien kannattaa sisällyttää tämä mies iltarukouksiinsa, ettei hänelle kävisi niin kuin on käynyt monelle muulle mustalle. Obamaa ajatellessa ei voi kuin ihmetellä, miten paljon kehitystä on tapahtunut sitten kuohuvien 60- ja 70-luvun, Mustien panttereiden ja Martin Luther Kingin.