Kangastus 38

Kjell Westö on velho Helsingin ja tunnelmien kuvaajana. Kangastus38:aa lukiessani Helsinki heräsi henkiin. Kävelin sen kaduilla ja pysähdyin toisen päähenkilön kanssa katselemaan, kun kotimaista elokuvaa pistettiin purkkiin. Myös ajankuva on loistava: sitä ryydittävät viittaukset olympialaisiin, elokuviin ja moniin uutistapahtumin.

Kirjassa on kaksi päähenkilöä. Asianajaja Claes Thune. Hyväntahtoinen ja kiltti mies. Toinen on Thunen sihteeri rouva Matilda Wiik. Heidän välillään on haparoivaa ystävyyttä ja ymmärtämystä, jonkinlaista sielunveljeyttä, mutta raja-aitoja on liikaa.

Matilda kantaa mukanaan menneisyyttä, kipeitä asioita vuoden 1918 vankileiriltä. Thune puolestaan katsoo tulevaisuuteen, joka ei näytä yhtään sen paremmalta. Hän seuraa Hitlerin toimia ja aavistelee suuren sodan syttymistä. Jännitys tarttuu lukijaan: pelottava odotus konkretisoituu Jaryssa, Thunen juutalaisessa ystävässä, jonka mieli murtuu kauhujen edessä.

Sotaa ei näytä estävän mikään. Myös menneisyys tulee lähelle ja saa Matildan kiinni. Kirja päättyy tragediaan, jonka toinen osapuoli oli täysi yllätys minulle ja varmasti monelle muullekin.

Herodes

Tältä kirjalta odotin paljon, siitä pitivät huolta Finlandi-palkintoehdokkuus ja ylistävät arvostelut. En pettynyt.

Herodes kertoo vallasta, eikä se ole niin makeaa, miltä ulospäin näyttää. Asko Sahlbergin Herodeksen kohdalla totta on se, mitä hänen ystävänsä Pontius Pilatus sanoo: valta tuottaa kärsimystä ja aina eniten vallanpitäjälle itselleen. Onnetonta on se, ettei tämä Herodes edes halunnut valtaa, hän syntyi siihen.

Minä rakastuin Sahlbergin Herodekseen, ihmiseen, joka lakkaamatta pohtii osaansa elämässä ja myös valtaansa, josta hän pitää kiinni, vastahakoisesti, mutta kuitenkin. Herodes ei ole julma. Päinvastoin: hän ei turru kärsimykseen, vaan kärsii, kun toinen kärsii. Juudean ja Perean ruhtinas on loppujen lopuksi kuitenkin aina vain elämässä ymmällään oleva ihminen.

Sahlbergia on verrattu Mika Waltariin. Syystä. Hänen ajankuvansa on yhtä elävää ja tarkkaa kuin Waltarin. Kieli on erilaista. Värikäämpää ja rehevämpää siinä missä Waltarin kieli kuulakasta ja täynnä valkeaa valoa.

Jotkut kriitikot ovat rinnastaneet Herodeksen ja tämän päivän vallanpitäjät. Kunpa olisikin niin, että tämän päivän valtiaat olisivat yhtä ajattelevia, rakastettavia ja täydesti ihmisiä kuin Sahlbergin Herodes!

Herodes on järkelemäinen kirja. Kun sen ottaa käteensä, kannattaa varautua pitkään lukurupeamaan, sillä sitä tuskin laskee käsistään.