Samuraisyleily

Nyt, kun sain luettua Amélie Nothombin Samuraisyleilyn, olen tainnut lukea kaiken, mitä tältä kirjailijalta on suomennettu. Jos asetan hänen kirjansa omaan suositummuusjärjestykseeni, se on seuraava: Nöyrin palvelijanne, Antikrista, Vaitelias naapuri ja sitten tämä Samuraisyleily.

Samuraisyleilyssä Nothomb ei todellakaan ole parhaimmillaan. Säkenöivä itseironia ja älykäs, mutta kuiva huumori puuttuvat kirjasta lähes kokonaan. Samuraisyleily on ennen kaikkea rakkaustarina, vaikka Nothomb taitaakin viehättyä enemmän siitä, että japanilainen nuorukainen on rakastunut häneen.

Mihin tilanteeseen tätä kirjaa voisi suositella? Se on kuitenkin joitakin yllättävän naiveja toteamuksia lukuun ottamatta sujuvasti kirjoitettu. Ei itse asiassa yhtään hullumpi, jos ei odota kevyttä rakkaustarinaa enempää. Ehkä luettavaksi naistenlehden korvikkeena helteisenä kesäpäivänä?

Ai niin, ja se vielä Nothombista. Olisi hauska tietää, mitä nuoremmat ajattelevat hänen kirjoistaan. Jostakin syystä hän tuo mieleeni 60- ja 70-lukujen ranskalaisen kulttikirjailija Francoise Saganin, joka Tervetuloa ikävä vaivutti meidät silloiset nuoret nirvanaan.

Puolikas aurinkoa

Chimananda Ngozi Adichie kasvoi Nigeriassa Nsukkan yliopistokaupungissa, joka on myös hänen romaaninsa Puolikas keltaista aurinkoa tapahtumapaikka.

Jos nyt sanon, että Puolikas keltaista aurinkoa alkaa ajasta ennen Biafran valtion syntymistä ja etenee itsenäistymisen ja sodan kautta sen kukistumiseen, kirjasta voi saada liian sotaisan kuvan. Nimittäin valtion vaiheita kuvataan ihmisten kautta: mitä tapahtuu vallankumoukselliselle yliopisto-opettajalle Odenigbolle, mitä hänen palveluspojalleen Ugwulle ja tämän perheelle, mitä bisneshenkiselle Kainenelle.

Kirjaa on sanottu rakkausromaaniksi. On se sitäkin - kai ihmissuhteet ovat aina rakkautta tai sen puuttumista - mutta paljon, paljon muuta. Mukaansa tempaava kerronta tuo mieleen elokuvan, tapahtumat etenevät jotenkin kohtauksittain. Mieleen jää kuvia: Odenigbon kodissa pidetyt illanistujaiset, Olannan ja Kainenen vanhempien etuoikeutettu hyvinvointi, joka mahdollistaa pakenemisen Lontooseen, ja toisaalla kurjuus, johon sota vie kaikki muut.

Pidin kirjan henkilöistä, erityisesti Ugwusta, mutta myös Olannasta, Kainenesta ja jälkimmäisen englantilaisesta miesystävästä Richardista.

Kirja on voittanut englanniksi kirjoittavalle naiselle myönnettävän Orange Prizen, ja se on ollut myös Booker-ehdokkaana. Kirjan käännösoikeudet on myyty melkein kolmeenkymmeneen maahan.